Puolenyön aikaan to alkoi petailu ja siinä laatikon laidalla istuskelin ja katselin miten tilanne etenee....
Tiesin, ettei sieltä isoa pentuetta ole tulossa, mutta toivoin ettei ihan yhteen olisi jäänyt. Näihin ainokaisiin tulee niin kova tykästyminen, että "tuppaa" jäämään itselle. No se jää nähtäväksi. 

Ranskan matkan jälkeen anoppini menehtyi todella nopeasti ja itselläni oli pieni leikkaus joten ollut aikamoista hässäkkää pari viimeistä viikkoa. Itselläni on kesäkuun loppuun harjoitus-/treenikielto eikä saisi nostella paria kiloa enempää. Ollut aikamoista taiteilua koirien ja yleensäkin olemisen kanssa.

Yksi omista koiristani on pojallani ja toinen ystävälläni Jonnalla. Emokoira hyväksyy Noblen jotenkuten, mutta vahtii ovea jos/kun uros tulee liian lähelle niin pieni murinahan sieltä tulee. No pari viikkoa eteenpäin niin tilanne on sitten jo toinen.

Kiitos ja onnea omistaja/ohjaajille!

Tuossa pakkasten vielä paukkuessa nurkissa, lähestyi yksi opiskelukavereistani meitä muutamia "poikia" ja onnistui lopulta houkuttelemaan mukaansa neljä herraa pienelle parin yön retkelle Tallinnaan. Ajankohdaksi saimme sopimaan tämän koulujen päättymisen jälkeisen viikon ja niinpä tosiaan viisi eläkeläistä lähti verestämään muistojaan ja pohtimaan nykypäivän elämää.

Mitäpä vanhat miehet sitten reissuillaan tekevät on ainakin taatusti erilaista meininkiä kuin viime vuosituhannella. Joukostamme kaksi on täysin raitista - syystä tai toisesta, eikä alkoholi muutenkaan näyttänyt suuresti maistuvan. Muistaakseni neljä meistä tupakoi silloin aikoinaan (en ole tästä kyllä mitenkään varma), mutta eipä näyttänyt ketään myöskään "suitsetamine" kiinnostavan. Kun yökerhot viimein avasivat ovensa, meitä alkoi ramaista sen verran, että painuimme pehkuihin. Silloin vajaa viisikymmentä vuotta sitten lähdimme niihin aikoihin liikkeelle. 

Eräs jäsenistämme tunsi mainiosti erään Tallinnan suomalaisessa yhtenäiskoulussa työskentelevän opettajan ja hänen kauttaan pääsimme tutustumaan tuohon kouluun. Hieno juttu. Kävimme myös Fotografiska Museetissa ja siinä ne sivistykselliset ja kulttuuriset annit olivatkin. Muuten käppäilimme kaupungilla ja vietimme rauhallisia ruokailuhetkiä syömisen parissa. 

Molempina iltoina vietimme aikaa keskustellen runsaasti elämästämme, perheistä ja työstä. Katselimme valokuvia, joita meillä oli mukana ja nehän sitten kirvoittivat muistiamme. 

Reissu oli  erinomaisen mukava, mutta ei kuitenkaan aiheuttanut mitään totaalista haikeutta eikä eron hetken kyyneliä. Tämä oli sellainen mukavan leppoisa happening keskellä eläkeläisten suhteellisen vakaata elämää, joka jatkuu samanlaisena kuin se oli tämän viikon alussa. Tuonne sielun syövereihin jäi sellainen toive, että tällaisen matkan voisi ottaa uusiksi ja mielellään aika pian, koska jokaisen hartioilla, selässä, lonkissa ja polvissa tuntuu jo noin seitsemänkymmenen vuoden aikana kuljetut kilometrit.

Perjantaina 5.6.26 oli 14 yötä juhannukseen:

• Juhannuslehmät pääsivät kirjahyllyltä ikkunanväliin.
• Päivän kesämuki. Kesäkuun alusta lähtien on yksi kesämuki päässyt, aamukahvin kautta, talvisäilöstä esille.
• Retiisin siemeniä kylvetty laatikkoon.
• Lahoontunut vanha pussilakana poistoon.

• kaksi amaryllissipulia pääsivät pihalla suurempiin ruukkuihin.

Nyt ikuissuusprojektit esille! Pyrin joka päivä tekemään jotain pieniä juhannusvirityksiä ja kaappisiivouksia. :)